Miten ersäläisiltä vietiin säätiö ja lehti. Kronikka 2019–2025

Säätiön oikeushenkilö ja rekisteröity tiedotusväline säilyivät, mutta ne saivat uudet nimet, johtajat ja toimituslinjan. Vuonna 2022 Saranskiin ilmestyivät rinnakkainen Atäń Ezem (ersäläisten vanhimpien neuvosto) ja ”injazor”. Vuosina 2023–2025 entisen liikkeen veteraanit joutuivat kotietsintöjen kohteiksi ja rikosasian osallisiksi.

Julkiset asiakirjat osoittavat, että määräysvalta vaihtui ja että viranomaisten pelko ersäläistä liikettä kohtaan kasvoi.

Lehteä yritettiin lakkauttaa kahdesti – kahdesti turhaan

Anatoli Rjabovin nimeä kantavan Ersän kielen pelastussäätiön perusti helmikuussa 1993 kirjailija Nujań Viďaz, joka myös johti sen hallitusta kuusi ensimmäistä vuotta. Syyskuusta 1994 lähtien säätiö julkaisi Erźań Mastor -lehteä. Ensimmäisiä numeroita toimittivat Aleksandr Šaronov ja Mariz Kemal, ja joulukuusta 1994 vuoteen 2016 lehteä johti Nujań Viďaz itse – päätoimittaja, joka määritti sen yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmeen. 1990-luvun lopulta lähtien säätiön hallitusta johti Kšumanćań Pirguž, vuosina 1999–2019 injazor (ersäläisten valitsema kansan johtaja) eli ersäläisen kansan ylin vanhin. (Oikeushenkilön nykyinen merkintä rekistereissä on ollut voimassa tammikuusta 1998 – säätiön yhteiskunnallinen historia on vanhempi kuin sen nykyinen rekisteröinti.)

Valta yritti lakkauttaa lehden kahdesti – ja hävisi oikeudessa molemmilla kerroilla. Vuonna 2007 Mordvan syyttäjänvirasto vaati julkaisun lakkauttamista ”ekstremismin tunnusmerkkien” vuoksi; 30. kesäkuuta 2009 Mordvan korkein oikeus hylkäsi lakkauttamisvaatimuksen, syyttäjänvirasto valitti päätöksestä, mutta 25. elokuuta Venäjän korkein oikeus pysytti sen. Syksyllä 2014 asialle tuli Roskomnadzor: 30. syyskuuta lehdelle annettiin kerralla kaksi varoitusta – kirjoituksista ”Ristinkaato…” ja ”Älystä kärsimys vai päinvastoin?” – ja 26. marraskuuta virasto vaati oikeuden kautta julkaisun toiminnan lopettamista. 30. tammikuuta 2015 Venäjän korkein oikeus hylkäsi myös Roskomnadzorin vaatimuksen; viraston valitus 14. huhtikuuta ei tuottanut tulosta. Sova-keskus tutki kiistanalaiset tekstit eikä löytänyt niistä kehotuksia väkivaltaan eikä muitakaan ekstremismin tunnusmerkkejä.

Kaksi oikeudellista yritystä lakkauttaa lehti epäonnistui. Neljä vuotta jälkimmäisen jälkeen määräysvalta säätiössä ja toimituksessa vaihtui – ilman mitään lakkauttamista.

Ensimmäinen siirto: säätiö ja lehti. 2019–2020

Säätiö ja lehti kaapattiin. Valtion oikeushenkilörekisterin tietojen mukaan säätiön johtajana on 11. kesäkuuta 2019 lähtien ollut Tatjana Larina; samaan vuoteen ajoittuu hänen tulonsa päätoimittajaksi – lehteä vuodesta 2016 toimittanut Olga Kuzovatkina syrjäytettiin julkaisusta. Tämän vaihdoksen taustalla ei näy kokousta, säätiön yleiskokousta eikä edes ilmoitusta lehden lukijoille: julkisesti saatavilla ei ole pöytäkirjoja eikä raportteja. Ihmiset, jotka olivat kolme vuosikymmentä rakentaneet säätiötä ja lehteä, syrjäytettiin hallinnosta kokonaan – ja johdon mukana uusille isännille siirtyi kaikki, mikä tekee järjestöstä järjestön: oikeushenkilö, tili, tiedotusvälineen rekisteröinti, tilausnumero, nimi.

Yleisö sai tietää vallankaappauksesta jälkikäteen – ja voitonraportin muodossa. Kun viranomaisille lojaali ”Stolitsa S” julkaisi 30. syyskuuta 2020 jutun ”Kšumanćań Pirgužin onnellinen karkotus”, johtajanvaihdos oli tapahtunut jo yli vuotta aiemmin. Vuonna 2020 kaappaus viimeisteltiin: säätiö nimettiin uudelleen. Hallitus puhdistettiin Pirgužista ja hänen aatetovereistaan, ja uutta linjaa Larina kuvasi ”luopumiseksi vastakkainasettelusta etnomatkailun ja rakentavan työn hyväksi”. Perustajia sama julkaisu nimitti ”vastenmielisiksi henkilöiksi”. Erźań Mastorin toimituslinja kääntyi 180 astetta ilman selitystä lukijoille: sama nimi, sama tunnuslause – ja päinvastainen sisältö.

Pirgužia vastaan alkoi mediakampanja. Häntä mustamaalattiin joka tuutista antamatta hänelle mahdollisuutta sanoa sanaakaan puolustuksekseen. Pääsyä lehteen, jota hän oli toimittanut vuosikymmeniä, hänellä ei enää ollut – reiderikaappaus oli toteutunut. ”Stolitsa S” väitti, että ruhtinas Purgazin muistomerkkiä varten kerätyt varat oli sijoitettu luotto-osuuskuntaan ja säästöyhtiöön, jotka myöhemmin lopettivat toimintansa. Toimitus ei löytänyt säätiön talousasiakirjoja, oikeuden päätöstä eikä tarkastusaineistoja, jotka vahvistaisivat Pirgužin syyllisyyden tai edes jollain tavoin varjostaisivat häntä.

Kuka on Tatjana Larina. Syntynyt vuonna 1963 Selištšin kylässä Itšalkovon piirissä, valmistunut Leningradin yliopiston journalistiikan tiedekunnasta (1987). Mordvan kansalaiskamarin sivuston virallinen elämäkerta luettelee hänen nykyiset tehtävänsä: säätiön puheenjohtaja, Erźań Mastor -lehden päätoimittaja, tasavallan kansalaiskamarin jäsen; lehden skannaus vuodelta 2024 lisää tehtävän ”mordvalaisen (mokšalaisen ja ersäläisen) kansan” alueidenvälisen järjestön toimeenpanevan komitean puheenjohtajana, ja vuodesta 2026 hän johtaa myös Mordvan kansojen taloa. Johdon vaihduttua säätiö ja lehti kytkeytyivät yhden johtajan kautta kansalaiskamariin, virallisen ”mordvalaisen” järjestön toimeenpanevaan komiteaan ja tasavallan kansojen taloon – jotka kaikki ovat osa kansallisuuspolitiikan valtiollis-yhteiskunnallista infrastruktuuria. Näiden ”mordvalaisten rakenteiden” päätehtävä on kehua valtaa.

Vanha oikeushenkilö, uusi tarkoitus

Tässä on tämän tarinan tärkein dokumentoitu tosiasia. Juridisesti säätiö ei kadonnut eikä sitä korvattu uudella järjestöllä. Entisellä Ersän kielen pelastussäätiöllä ja nykyisellä ”Ersäläisen etnokulttuurisen perinnön säilyttämisen ja kehittämisen säätiöllä” on sama verotunniste (INN) 1326048480 ja sama valtion rekisterinumero (OGRN) 1021300007475. Lehti ilmestyy edelleen entisellä tiedotusvälineen rekisteröintitodistuksella – ПИ № 77-16130, annettu 11. elokuuta 2003 – samalla perustajalla ja samalla tilausnumerolla П5202. Koko kuori säilyi: oikeushenkilö, rekisteröinti, lehden nimi, tunnuslause, etusivun ulkoasu. Muuttuivat johto, hallituksen kokoonpano, säätiön nimi – ja sisältö.

Sisällön tarkistimme konkreettisesti. Toimituksemme kävi läpi kolme uuden kauden Erźań Mastorin numeroa: nro 7 (639) 17. huhtikuuta 2023, nro 14 (670) 31. heinäkuuta 2024 ja nro 18 (698) 30. syyskuuta 2025. Sivujen aiheet: Mordvan perustuslain 30-vuotispäivä, suomalais-ugrilaisten kansojen yhdistyksen (AFUN) kokous, jossa toistettiin muotoilu ”Venäjän federaation monikansallisen kansan yhdistämisestä yhtenäiseksi venäläiseksi kansakunnaksi”, kilpailu ”Se on meillä suvussa”, ”Perheen vuosi”, sanelukilpailu, luontopolku, kirjallisuudentutkijoiden merkkipäivät tasavallan kirjaston työntekijöiden kertomina; raportti Veleń ozksista (kyläyhteisön rukousjuhla), jossa lehti kertoo kolmannessa persoonassa, miten sen päätoimittaja jakaa kiitoskirjeitä. Kahdessa numerossa, jotka ilmestyivät ersäläisen liikkeen veteraaneja vastaan aloitetun rikosjutun jälkeen, ei ole sanaakaan sorrosta. Tarkastellun numeron painos on 300 kappaletta; 2000-luvulla lehteä painettiin vähintään 2 000 kappaletta.

Vuonna 2017, vielä ennen kaappausta, toimitus ja säätiö siirsivät lehden aineistot vapaan Creative Commons Attribution 4.0 -lisenssin alaisiksi – sen ansiosta osa arkistosta on avoimesti saatavilla Wikiaineistossa (Wikisource).

Toinen siirto: nimi. 2022

24. kesäkuuta 2022 Saranskin Puškin-kirjastossa pidetty kokous julisti itsensä uudeksi Atäń Ezemiksi – vanhimpien neuvostoksi – ja ”valitsi” vaihtoehtoisen injazorin: Sergei Aduškinin, valtiollisen venäläisen teatterin näyttelijän. Kokouksen pitämisen vahvistavat sekä lojaali alueellinen lehdistö että riippumattomat julkaisut. Selitämme, miksi tunnustamme jatkuvuuden aiemmalle neuvostolle: liikkeen käytännön vakiinnuttaman tavan mukaan injazor valitaan Raśkeń Ozksissa – kansanrukouksessa; näin vanhimpien neuvosto valitsi vuonna 2019 Boľajeń Śïreśin. Kirjastossa pidetty kokous ei täyttänyt näitä vaatimuksia. Riippumattomat tiedotusvälineet kuvasivat tapahtunutta tyypilliseksi keinoksi luoda kansallisille järjestöille vallanläheisiä ”klooneja”; ”Julkisivurakenteiden luominen on autoritaarisen valtion vakiokäytäntö”, kommentoi Boľajeń tuolloin.

Kolmas siirto: ihmiset. 2023–2025

Lokakuun puolivälissä 2023 Mordvassa tehtiin sarja kotietsintöjä ja kuulusteluja jutussa, joka koski ”ekstremististä yhteisöä”, jonka tavoitteena oli tutkinnan version mukaan ”ersäläisen valtion luominen”. Aamulla 17. lokakuuta turvallisuusviranomaiset tulivat 82-vuotiaan Pirgužin luo: seitsemän virkamiestä, sata kilometriä Saranskiin, kuulustelu iltaan asti. He tulivat myös 89-vuotiaan Nujań Viďazin luo. Injazor Boľajeń Śïreśin sanojen mukaan, jotka Mediazona välittää, pidätettyjä oli kuusitoista; ”he rynnivät taloihin ja asuntoihin yöllä, rynnäkkökiväärein, naamioituneina”.

Pirguž ei elänyt jutun loppuun asti – hän kuoli 22. elokuuta 2024. 10. huhtikuuta 2025 Saranskin tuomioistuin tuomitsi 91. ikävuottaan elävän Nujań Viďazin (Jevgeni Tšetvergovin) ja hänen 76-vuotiaan veljenpoikansa Jogań Mińkan (Mihail Tšetvergovin) kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen poliittisesti motivoidussa jutussa, joka koski osallistumista niin sanottuun ”ekstremistiseen yhteisöön” (Venäjän rikoslain 282.1 §:n 2 momentti). Jutun perustana oli muun muassa tervehdys, jonka vanhin oli lähettänyt ersäläisten kongressille Viron Otepäälle.

Mitä on todistettu – ja mitä asiakirjat eivät vielä näytä

Asiakirjoin ei vielä ole todistettu: kuka käynnisti säätiön johdon vaihdoksen vuonna 2019; noudatettiinko sääntöjä ja vaalimenettelyä; mitä tapahtui toimituksen omaisuudelle, sinetille ja tilaajarekisterille sekä säätiön rahoille. Mikä rooli kaappauksessa oli Larinalla, toimiko hän omin päin vai ohjeiden mukaan? Vuosien 2019–2020 kokousten pöytäkirjoja, Roskomnadzorille tehtyjä ilmoituksia päätoimittajan vaihdoksesta ja säätiön talousasiakirjoja ei ole löytynyt. Nämä aukot sanomme suoraan – ja pyydämme ottamaan yhteyttä kaikkia, joilla on tallessa noiden tapahtumien asiakirjoja tai todistuksia.

Toimituksen johtopäätös

Pidämme tapahtunutta yhteiskunnallisten instituutioiden poliittisena kaappauksena. Ensin kaksi epäonnistunutta yritystä lakkauttaa lehti oikeuden kautta; hiljainen reiderikaappaus säätiössä ja lehden toimituksessa; rekisteritietojen ja brändin säilyttäminen uuden toimituspolitiikan rinnalla; rinnakkaiset edustuselimet; kotietsinnät ja tuomio entisille vanhimmille.

Valtio ei tarvinnut ersäläistä lehteä – se tarvitsi sitä, ettei ersäläisillä olisi lehteä. Tyhjän kuoren entisellä nimellä se piti itsellään; kaikkea aitoa – ihmisiä, muistia ja oikeutta puhua kansan nimissä – se ei pystynyt viemään.