Ketkä todella sotivat ”Eŕmeźissä”
Suomentanut Erźań Mastorin toimitus · Kielentarkastus A.A.
Jevsevjevin pedagogisen instituutin pääsykokeen ohjelmassa vuodelta 2018 Kuldurkaev Janin runoelma ”Eŕmeź” esitetään kertomuksena ”mordvalaisen kansan taistelusta nogaita vastaan” (suomennettu venäjästä). Itse runoelmassa ersäläisiä vastaan taistelevat mokšalaiset, venäläiset ja polovtsit, ja sotajoukon kokoaa venäläinen ruhtinas.
Vertasimme runoelman tekstiä viiteen uudelleenkerrontaan – samaa kirjaa avaavasta esseestä koulutusohjelmaan. Eri versioissa vaihtuvat sodan osapuolet, niiden roolit ja joskus jopa sotivan kansan nimi.
Jotta tämän näkisi, kuljemme ensin juonen läpi: Suralta ja Eŕmeźin kosinnasta viimeiseen taisteluun. Sitten vertaamme, millaiseksi juoni muuttuu uudelleenkerronnassa.
”Eŕmeź” on runomuotoinen kertomus muinaisista ajoista: niin sitä nimitti Kuldurkaev Jani itse, ja kirjan alaotsikko on ”Kezëren eŕamodo valmoroso jovks”. Ensimmäiset luvut ilmestyivät Jakstere tešte -lehdessä lokakuussa 1928 nimellä ”Eŕmeź dï Kotova”, erillisenä kirjana runoelma painettiin vuonna 1935 Mordvan kirjakustantamossa. Vuoden 2019 laitos, josta sitä luemme, on ladottu tämän ensimmäisen version mukaan.
Ersäläinen runoilija Artur Moro piti ”Eŕmeźiä” nerokkaana teoksena ja sanoi, että se on ersäläisille samaa kuin ”Laulu Igorin sotaretkestä” venäläisille.
Eŕmeź on päähenkilö, monitaituri: seitsemänvuotiaana hänestä tuli seppä. Nimen selittää kirja itse: hän osasi tehdä mitä tahansa – siksi häntä alettiin kutsua Eŕmeźiksi. Eikä nimi ole runoilijan keksimä: henkikirjoissa esiintyvät Sabantšei Jermezin ja Starko Jermezin. Vuonna 1999 tämän nimen otti itselleen Tavlan puunveistäjien liitto.
Esittelyteksti ja esipuhe sijoittavat tapahtumat 1200-luvun alkuun. Runoelman kaksi ruhtinasta eivät ole keksittyjä hahmoja. Mariz Kemalin esipuhe sanoo tämän suoraan: Purgas ja Purejša todella elivät, heidän nimensä ovat venäläisissä kronikoissa ja venäläisten historioitsijoiden teoksissa – ja mainitsee Solovjovin ja hänen teoksensa ”Venäjän historia muinaisimmista ajoista”, Melnikov-Petšerskin ja Pokrovskin. Solovjovin mukaan – sellaisena kuin hänen kertomuksensa esipuheessa esitetään – Purgas taisteli Erźań Mastorin puolesta, ja Purejša hyökkäsi yhdessä polovtsien kanssa ersäläisten kimppuun ja aiheutti suurta tuhoa.
Alla on se, mitä runoelma itse kertoo askel askeleelta, ja lopussa runoelma ja sen viisi uudelleenkerrontaa rinnakkain.
Mitä ”Eŕmeźissä” tapahtuu
Joki, joka virtasi ersäläisten keskellä
-
He elivät, ersäläiset, Suran varrella,
-
Ja Sura virtasi suoraan heidän keskeltään,
vidstë – näin kirjassa; sanakirjassa ”suoraan” on vitstë.Valks-sanakirja
a on tässä konjunktio ”ja, mutta”; riveillä 3, 5 ja 6 sama sana on kieltosana ”ei”.Valks-sanakirja
-
Ei kääntynyt Sura minnekään sivuun,
vejonov – sivuun.Valks-sanakirja
-
Ei minnekään sivuun – muihin maihin.
-
Ei tiennyt Sura, mistä se syntyi,
-
Ei tiennyt Sura, minne se meni (missä se päättyi).
-
Se tunsi vain Ersäläisten maan.
Runoelma alkaa maasta ja joesta. Ersäläiset asuvat Suran varrella, ja Sura virtaa heidän keskellään kääntymättä minnekään. Mokšalaiset, kirjoittaa Djomin, asuvat Mokšajoen varrella. Runoelman joki ei kerro maantieteestä vaan oman maailman mitasta: Sura ei tiedä mitään muuta kuin Erźań Mastorin.
Mestari lähtee morsiamen hakuun
Eŕmeź on ersäläisen ruhtinaan Purgasin poika. Seitsemänvuotiaana hänestä tuli seppä.
-
– Et tullut ajallasi, vuosi ei ole kulunut, –
-
Sanoo Eŕmeźille koira Purejša.
kiska – koira; tässä haukkumasana Purejšasta.Valks-sanakirja
-
Et antanut minulle aikaa miettiä:
ezit makst – yksi menneen ajan kieltomuodoista: эзить максо – эзить макст, kuten эзить моле – эзить мольть.äidinkielinen
-
Sinun jälkeesi ehdin vain
tondet mejle – sinun jälkeesi, eli lähdettyäsi.Valks-sanakirja
-
Mennä pihalle, sylkäistä maahan
-
Ja astua sisään taloon…
Hän lähtee kosimaan mokšalaista ruhtinaantytärtä Kotovaa tämän isältä Purejšalta. Tämä lupaa kolmesti antaa tyttärensä ja kieltäytyy kolmesti lähettäen sulhasen hakemaan mahdotonta. Mahdottoman Eŕmeź hankkii metsästä ja vedestä: metsän nainen auttaa häntä, metsänhengen – kirjassa se on viŕaťa – hän huijaa, ja vedenemännältä hän houkuttelee värttinän.
Sitten Kotovaa tulevat kosimaan polovtsit – kaaninsa puolesta, ja Purejša suostuu. Myöhemmin Eŕmeź vie hänet mukanaan: Purejšan sikopaimen Dydai rakentaa veneen ja auttaa pakenijat siihen.
Mokšalaiset hyökkäävät Erźań Mastoriin
Kaappauksesta tuli syy. Purejša lähettää kolmesti miehiä Purgasin luo, vastausta ei tule – ja silloin hän nostaa kaikki mokšalaiset, hyökkää Erźań Mastoriin ja polttaa kyliä. Purgas nostaa ersäläiset.
Ensimmäinen päivä. Kukaan ei voittanut ketään.
Toinen päivä. Kukaan ei voittanut ketään.
Kolmas. Kolme päivää he taistelivat, kolme yötä purivat toisiaan, maa punertui verestä, taivas itki – eikä kukaan voittanut ketään.
-
Neljäntenä päivänä repäisi Purgas
Purgas – näin kirjassa; useammin kirjoitetaan ”Purgaz”.näin kirjassa
-
Aurinkoisen päivän kaltaisen kauniin paitansa –
-
Repäistyään heitti sen ersäläisten kasvoille.
-
Kun ersäläisten miesten viha nousi –
-
Heidän silmänsä savusivat, hiukset nousivat pystyyn,
kačakadśt – sanasta качакадомс ”alkaa savuta”.Valks-sanakirja
kizïrgadśt – sanasta кизырьгадомс ”nousta pystyyn” (hiuksista); sanakirjassa sanaa ei ole.äidinkielinen
-
Purejšan voiman he tallasivat tomuksi…
ťamakaks noldïź – тямакакс ”aivan, kokonaan”, тямакамс ”tallata”; käännös on suuntaa-antava.suuntaa-antava käännös
Purejšan sotajoukosta jää jäljelle kolme: hän itse, hänen poikansa ja pojan ystävä.
Sura kääntyi muihin maihin
Ersäläisiä kohtaavat onnettomuudet: rakeet lyövät viljan, hevoset syövät mutta eivät lihoa, emakot porsivat pelkkiä karjuja, mehiläiset eivät parveile, karja ei tule pihaan, ihmiset sairastavat. Ja silloin, kertoo runoelma, Sura kääntyi muihin maihin.
Purejša menee venäläisen ruhtinaan luo
Purejša menee kumartamaan ja lupaa ruhtinaalle: olen sinun miehesi, pikkuveljesi – viška vežaśkeks. Djomin kertoo tämän toisin: ikuisesti orjan asemaan, uren tarkaks. Kirja ei mainitse ruhtinaan nimeä eikä ruhtinaskuntaa – eikä yhtenäistä Venäjän valtiota, kuten ei venäläistä kansaakaan, ollut 1200-luvulla, oli erillisiä maita. Ruhtinas oli kauan odottanut tätä riitaa ja lähettänyt Erźań Mastoriin vakoojia.
-
Laskivat leikkiä mokšalaiset, laskivat leikkiä ersäläiset,
pejeleśt – sanasta пеелемс ”laskea leikkiä”.Valks-sanakirja
-
Kun he olivat, toisiaan kädestä pitäen.
-
Kun riitaantuivat – heidän oli itkettävä.
śovnozevśt – sanasta сёвноземс ”alkaa riidellä”.Valks-sanakirja
Mokšalaiset ja ersäläiset laskivat leikkiä niin kauan kuin elivät käsi kädessä. Riitaannuttuaan heidän oli itkettävä.
Mokšalaiset, venäläiset ja polovtsit
Venäläinen ruhtinas kokoaa kolmen maan sotajoukon – ”kuin olisi metsän koonnut”, sanoo runoelma. Siinä on mokšalaisia, venäläisiä ja paljon polovtseja. Sotajoukko kulkee Erźań Mastorin halki ja polttaa kyliä.
-
Kylät palavat – vedessäkin kiehut,
pijat – sanasta пиемс ”kiehua, kypsyä”, 2. persoona yleistävässä merkityksessä.Valks-sanakirja
-
Naiset huutavat, lapset huutavat,
-
Vaikka korvat heiltä tukkisi!..
potlit – sanasta потлямс ”tukkia”, monikon 3. persoona; sanakirjassa tätä muotoa ei ole.äidinkielinen
-
He tappoivat, tappoivat ja veivät mukanaan,
-
Saattoivat itkuun – Sura tulvi yli äyräidensä.
Suraś langa čudś – ”Sura virtasi päältä”, eli tulvi yli äyräidensä.Valks-sanakirja
-
Joet täyttyivät ersäläisten kyynelistä!..
peškeleśt – sanasta пешкелемс ”täyttyä”.Valks-sanakirja
Kylät palavat, niitä ei saa sammumaan vedelläkään. Naiset huutavat, lapset huutavat. Kyyneliä vuodatettiin niin paljon, että Sura tulvi yli äyräidensä – ja ne ovat ersäläisten kyyneliä: ”Erźań selvedte lejtne peškeleśt”.
Apua ei saa mistään
Purgas pyytää apua muilta mailta eikä saa sitä: yksi ruhtinas tuli, näki venäläiset, pelästyi ja pakeni. «Kemems savkšnoś anśak esest langs» – oli luotettava vain itseensä.
Miten tämä päättyy
Viimeisen taistelunsa Eŕmeź käy yksin venäläistä sotajoukkoa vastaan. Kahteen päivään häntä ei saada voitetuksi; sapeli heikkenee Kotovan suolaisista kyynelistä. Silloin venäläinen ruhtinas kutsuu koolle vanhimmat, ja Purejša tarjoutuu. Hän löytää metsästä eukon, ja tämä paljastaa, miten Eŕmeź voidaan kukistaa: on leikattava hius eukon tyttären päästä, joka asuu käärmeen kolossa, ja pantava se Eŕmeźin jalkojen alle. Hius muuttuu käärmeeksi, Eŕmeź sotkeutuu siihen ja kaatuu, ja häneen iskeytyy sata keihästä.
Veitsestä, jonka Eŕmeź kaikkien nähden iski talon hirteen, valuu verta – sen näkee Dydai. Kotova kieltäytyy Eŕmeźin ruumiin äärellä bojaarista, jota isä hänelle tarjoaa, painautuu Eŕmeźiä vasten ja muuttuu valkoiseksi koivuksi, Eŕmeź – kylmäksi kiveksi. Dydai iskee Purejšaa veitsellä, ja Dydai tapetaan.
Joka kevät, sanoo runoelma, ersäläiset neidot tanssivat piiritanssia tämän koivun ympärillä ja istahtavat lepäämään kivelle.
Sota erotti kaksi maata, mutta Eŕmeźin ja Kotovan rakkaus ylitti rajan: Kotova lähti isänsä talosta ja kieltäytyi sulhasensa ruumiin äärellä hänelle tarjotusta bojaarista. Eŕmeźin mukana tuhoutuu myös tämä mahdollisuus – näin me luemme loppuratkaisun.
Runoelma: kolmen maan sotajoukko
Näin sotajoukko on kuvattu itse runoelmassa, laulussa 61: sen kokoaa venäläinen ruhtinas – ”kuin olisi metsän koonnut” – ja siinä oli mokšalaisia, oli venäläisiä ja oli varsin paljon polovtseja.
Polovtsit mainitsevat sekä laitoksen esittelyteksti että Mariz Kemalin esipuhe – kun se kertoo Solovjovin sisällön: Purejša hyökkäsi yhdessä polovtsien kanssa ersäläisten kimppuun. Sanaa ”nogai” sotajoukon kuvauksessa ei ole.
Djominin essee: polovtseista tulee nogaita
Ja näin saman sotajoukon kertoo V. I. Djominin essee, joka avaa kirjan: «Kolmo mastoroń lomańt ulneśt ejsënzë: ruzt ulneśt, mokšot ulneśt dï, tede baška, nogajt lamo» – siinä oli kolmen maan ihmisiä: oli venäläisiä, oli mokšalaisia ja lisäksi paljon nogaita.
Polovtseista tuli nogaita saman kirjan sisällä: runoelmassa he ovat sivulla 109, kirjan avaavassa esseessä – sivulla 25.
Kyse ei ole saman kansan kahdesta nimestä. Polovtsit olivat eteläisten arojen turkkilaisia paimentolaisia; venäläiset kronikoitsijat kutsuivat heitä polovtseiksi, arabialaiset ja persialaiset kirjoittajat kiptšakeiksi, bysanttilaiset ja unkarilaiset kumaaneiksi. Nogain orda muodostui paljon myöhemmin hajoavasta Kultaisesta ordasta. Vaihdos muuttaa myös aikaa, johon kertomus sidotaan.
Tarkistimme myös päinvastaisen oletuksen: eikö ”nogait” ollut myöhäinen yleisnimi kaikille aron asukkaille. Tällaista käyttöä ei löytynyt. Etnonyymi ilmestyy myöhään: varhaisimmat tunnetut maininnat ”Nagaista” venäläisissä kronikoissa ovat vuosilta 1479, 1481 ja 1486, ja niissä se on maan eikä kansan nimi. Polovtsit eli kiptšakit eivät ole nogaiden aiempi nimi vaan yksi kansoista, joista nogait muodostuivat. Laajentavaa käyttöä kirjallisuudessa on, mutta toisesta asiasta: Altain turkkilaiset kutsuivat ”nogailaisiksi” kaikkia tataareja. 1200-luvun polovtseja ei niin kutsunut kukaan niistä, joita luimme.
Esittelyteksti: venäläinen ruhtinas katoaa
Saman laitoksen venäjänkielinen esittelyteksti palauttaa polovtsit mutta poistaa venäläiset: ersäläisen ruhtinaan Purgazin ja hänen poikansa Eŕmeźin taistelu polovtseja vastaan, joiden liittolaisena esiintyi mokšalainen ruhtinas Purejša.
Fedosejeva: liitto Purgasia vastaan
Filologian tohtori Jelena Fedosejeva lukee tämän kahden ruhtinaskunnan taisteluna valtiollisuudesta: Purejšan mokšalainen ruhtinaskunta tuhoaa liitossa venäläisen ja polovtsilaisen ruhtinaan kanssa Purgasin ersäläisen ruhtinaskunnan. Johtava voima on tässä mokšalainen, venäläiset ja polovtsit ovat liittolaisia.
Wikipedia: ordan hyökkäys
Ersänkielinen Wikipedia kertoo runoelman Lobaskin 11-luokkaisen koulun sivuun viitaten näin: ersäläisten kimppuun hyökkäsi orda, eikä mokšalainen ruhtinas tullut heille avuksi. Tässä versiossa ei ole venäläistä eikä mokšalaista sotajoukkoa – on mokšalaisten osallistumattomuus.
Instituutin ohjelma: yksi kansa nogaita vastaan
Jevsevjevin pedagogisen instituutin pääsykokeen ohjelma, vuosi 2018, kohta 15: ”Mordvalaisen kansan nogaita vastaan käymän taistelun kuvaus runoelmassa ’Eŕmeź’” (suomennettu venäjästä). Venäjänkielinen muotoilu on sama ohjelman ersän ja mokšan osissa.
Venäläiset katoavat kartalta, ja ersäläiset ja mokšalaiset muuttuvat ihmeellisellä tavalla ”mordvalaisiksi”. Liikanimeä ”mordva” ei esiinny runoelmassa kertaakaan. Ohjelman nogait ovat samat kuin Djominin esseessä. Mutta Djominilla heidän rinnallaan kulkevat venäläiset ja mokšalaiset, ohjelmassa heitä ei ole.
Kyse ei ole yhden vuoden lipsahduksesta. Sama venäjänkielinen lause on sanasta sanaan vuoden 2022 pääsykokeen ohjelmassa – vuonna 2023 opiskelemaan pyrkiville – ja siinäkin molemmissa osissa, ersän ja mokšan. Ja opettajan vuonna 2019 verkkoon laittama äidinkielen kirjallisuuden opetussuunnitelma, joka oman ilmoituksensa mukaan perustuu vuoden 2010 ersän ohjelmaan, kuvaa runoelman samoin: ersäläisten ja mokšalaisten sota nogaita vastaan.
Koulutusohjelmat hyväksytään Moskovan kantaa silmällä pitäen. Näin syntyi runoelman ”mordvalainen” versio. On vaikea sanoa, tunnistaisiko Kuldurkaev Jani teoksensa, jos lukisi nykyisen venäläisen opetusohjelman.
”Eŕmeź” on tunnustettu klassikko: runoelma on sekä 7. luokan äidinkielen kirjallisuuden opetussuunnitelmassa että pääsykokeen ohjelmassa. Mutta Venäjällä sitä on epämukava lukea. Siinä ersäläiset sotivat mokšalaisia vastaan, sotajoukkoa ersäläisiä vastaan johtaa venäläinen ruhtinas, ja mokšalainen ruhtinas menee kumartamaan häntä ja lupaa olla hänen orjanaan. Kansojen vuosisataisesta ystävyydestä kertovaan tarinaan tämä ei sovi. Matkalaukku ilman kahvaa: raskas kantaa, mutta pois ei voi heittää.
Runoelma ja viisi uudelleenkerrontaa
| Lähde | Ersäläiset ja mokšalaiset | Venäläiset | Aro |
|---|---|---|---|
| Runoelma, laulu 61 | eri puolilla | mainitaan | polovtsit |
| V. I. Djominin essee | eri puolilla | mainitaan | nogait |
| Vuoden 2019 laitoksen esittelyteksti | eri puolilla | ei mainita | polovtsit |
| J. A. Fedosejeva, 2007 | kaksi ruhtinaskuntaa | mainitaan | polovtsit |
| Ersänkielinen Wikipedia | mokšalaiset eivät auta | ei mainita | orda |
| Instituutin ohjelma, 2018 | ”mordvalainen kansa” | ei mainita | nogait |
Taulukko on laadittu edellä esitettyjen kuvausten perusteella eikä kaikkien kuuden lähteen kokonaisten tekstien riippumattoman vertailun perusteella. ”Ei mainita” tarkoittaa, että lainatussa kuvauksessa heitä ei ole, eikä sitä, että lähde kiistäisi heidät.
Ja vielä yksi asia: nämä eivät ole riippumattomia todistuksia yhdestä tapahtumasta. Ne ovat tapoja esittää yksi kirjallinen teos, ja jotkin niistä voivat olla riippuvaisia toisistaan.
Mitä kirjalle tapahtui
Kirja ilmestyi vuonna 1935, kirjoittaja pidätettiin vuonna 1938. V. I. Djominin esseen mukaan, joka avaa vuoden 2019 laitoksen, runoelma julistettiin nationalistin teokseksi ja kirja poistettiin kirjastoista. Jo ennen pidätystä, vuonna 1936, almanakka Śatko julkaisi kriitikko Ilfekin artikkelin ”Formalismista ja naturalismista mokša-ersäläisessä kaunokirjallisuudessa” (nro 2, s. 138–139). Ilfek myöntää, että runoelmassa on paljon aineistoa ja että se on hyvää, mutta kirjoittaa, ettei kirjoittaja ole työstänyt sitä: ”ei pystynyt sitä voittamaan, elementti vei hänet historiallisten tosiasioiden ja poliittisten ’ismien’ yksinkertaistamiseen”. Pääsyytös on naturalismi: Kuldurkaev ”höllensi naturalismin ohjaksia”, ja siksi ”pysähtymättä, häpeämättä, sensuuria pelkäämättä kirjoitti pornografiaa vahingollisemman, ja hyvin rikaskielinen teos kuoli puoliksi päivänvaloon tultuaan” (venäjänkielisen käännöksen on tarkistanut äidinkielinen ersän puhuja). Sanoja ”nationalisti” ja ”nationalismi” näillä kahdella sivulla ei ole: vuonna 1936 runoelmaa moitittiin naturalismista ja pornografiasta. Saman vuoden syksyllä Mordvalaisen kulttuurin tutkimuslaitoksen tutkija M. Zevakin kirjoitti arvostelussaan, että runoelma ”tahtoen tai tahtomattaan” propagoi ”porvarillisen lehdistön” levittämää ajatusta ”paluusta onnelliseen muinaisuuteen”, ja liitti ”mordvalaisen kansan muinaisen suuruuden” ”suomalaisten fasistien” suunnitelmiin ”Suur-Suomesta” (suomennettu venäjästä) (arvostelu 18. lokakuuta 1936; kirjan mukaan: T. S. Bargova. Knižnyi mir Mordovii. Saransk, 2008 – teksti on saatavilla verkossa).
Ilfekin lainauksessa yksi sana – ”lizmań”, ”ismien” – painui lehdessä vajaaksi: kirjain ei painunut. Luemme sen merkityksen mukaan, samoin sen lukee äidinkielinen puhuja; lainausta emme korjaa.äidinkielinen
Toista erillistä kirjaa runoelma odotti 84 vuotta. Vuonna 1975 sitä julkaisi Erźań pravda -lehti, vuonna 1988 Śatko-lehti julkaisi sen osina. Vuonna 1994 se sisältyi kokoelmaan ”Kezereń pingede. Erźań raśkede” (Erźań Mastor -lehden tietoisku, nro 12 (332), 30. kesäkuuta 2010). Vuonna 2019, kirjoittajan 125-vuotispäivän kunniaksi, se ilmestyi Rutsja-säätiön aloitteesta ja yksityisin lahjoituksin erillisenä kirjana moskovalaiselta Pero-kustantamolta 500 kappaleen painoksena.
Esittely Puškinin mukaan nimetyssä kansalliskirjastossa, joka oli määrä pitää helmikuun alussa 2020, estettiin. Rutsja-säätiö nimesi syyksi tasavallan kansallisuuspolitiikan ministeriön (Minnats) puuttumisen asiaan. Ministeriö vastasi, ettei se ollut saanut virallista pyyntöä esittelystä (Idel.Realii, 7. helmikuuta 2020).
Runoelmassa sotajoukon ersäläisiä vastaan kokoaa venäläinen ruhtinas, ja siinä ovat mokšalaiset, venäläiset ja polovtsit. Juuri venäläiset, mokšalaiset ja polovtsit hävittävät Erźań Mastorin ja polttavat kyliä jättäen jälkeensä verta, kyyneliä ja paloraunioita.
Vuosien 2018 ja 2022 ohjelmissa, joiden perusteella pedagogiseen instituuttiin pyritään, ”mordvalainen kansa” sotii nogaita vastaan. Edes runoelman alkuperäisen tekstin uusi laitos vuonna 2019 ei vaikuttanut pedagogisen instituutin ohjelmaan: siinä säilyy oma, vaihtoehtoinen, ”venäläis-mordvalainen” todellisuus.
Kuldurkaev Janista itsestään – kirjanpitäjästä ja tarkastajasta, joka kirjoitti ersäläisen eepoksen – tulee oma juttunsa.